Hyppää sisältöön
Kaikille avoimet ryhmät

Vauvaperheryhmä

Vauvaperheryhmä on intensiivinen, strukturoitu ja kuntouttava työmuoto lasta odottaville ja alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmille.

Vauvaperheryhmän toiminta perustuu ammatilliselle ohjaukselle sekä toisilta ryhmässä olevilta vanhemmilta saadulle vertaistuelle. Ryhmän keskeisenä tavoitteena on vahvistaa vanhemmuutta, tukea lapsiperheen arjen rytmin ja rutiinien rakentumista sekä vauvan kasvua ja iänmukaista kehitystä. Keskeistä on varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen ja vahvistaminen sekä turvallisen kiintymyssuhteen muodostuminen. Tarkoituksena on vahvistaa vanhemman omia voimavaroja.

Vauvaperheryhmässä on kerrallaan 4-6 vanhempaa ja heidän alle 3-vuotiaat lapsensa. Mukaan ryhmään voi tulla jo vauvan odotusaikana. Tuttu ja turvallinen ryhmä kokoontuu noin neljän kuukauden ajan kolme kertaa viikossa, 4 tunnin ajan päivittäin. Vauvaperheryhmät alkavat kahdesti vuodessa; tammikuussa ja syyskuussa.

Ryhmässä eletään yhdessä arkea, joka tukee vauvaperheen vuorokausirytmiä ja auttaa vanhempia vahvistamaan omia voimavaroja. Tavoitteena on auttaa vanhempia tunnistamaan vauvan tarpeita ja ohjata heitä vastaamaan niihin. Ryhmässä tehdään yhdessä ruokaa, leikitään ja lauletaan, keskustellaan vanhemmuuden monista puolista; iloista ja haasteista. Usein ryhmästä muodostuu tärkeä tukiverkko, jossa voi jakaa vauvaperheen ja vanhemmuuden kokemuksia turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Ryhmässä pyritään löytämään perheen omaa arkea tukevia toimintatapoja.

Viikoittaisten ryhmätapaamisten lisäksi toimintaan sisältyy yksilö- ja perhetyöskentelyä. Työskentely voidaan toteuttaa joko ryhmätoiminnan tiloissa tai perheen omassa kodissa.

Vauvan syntymä on iso muutos perheen elämässä. Usein vauva tuo mukanaan onnen, mutta elämä pienen lapsen kanssa on vaativaa. Vauvaperheen päivät täyttyvät hoitamisesta, syöttämisestä, vaipan vaihdosta ja kodista huolehtimisesta. Oma aika on kallisarvioista ja harvinaista. Yöuni voi olla katkonaista ja vanhempia väsyttää usein. Jos vanhemmat ovat uupuneita tai elämässä on kuormittavia asioita, voi perhe tarvita erityistä tukea. Väsymyksen, stressin, masennuksen ja keinottomuuden tunteiden vuoksi vauvan tarpeet voivat jäädä vähemmälle huomiolle. Vauvaperheryhmä tarjoaa tukea monenlaisiin vanhemmuuden haasteisiin ja työskentely perheen kanssa voidaan aloittaa jo vauvan odotusaikana.

Vauvaperheryhmään haetaan täyttämällä hakemus. Hakemuksen saa ryhmätoiminnan ohjaajilta tai Kokkolan ensi- ja turvakodin nettisivuilta. Ennen vauvaperheryhmään hakemista voit käydä HELMESSÄ tutustumassa toimintaan ja toimitiloihin. Voimme myös sopia tapaamisen perheen ja mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa perheen kotiin tai johonkin muuhun sovittuun paikkaan. Ryhmään hakeutuminen edellyttää hakijan sitoutumista ryhmätoimintaan.

Syksyn 2025 vauvaperheryhmä käynnistyy 3.9.2025.

Hakuaikaa syksyn ryhmään on  15.8.2025 saakka.

Valinnoista ilmoitamme 18.8.2025.

Lataa ja tulosta Vauvaperheryhmän hakemus

Vauvaperheryhmän hakemuslomake

13,09 kt

Lähetä hakemus osoitteeseen Lepokodinkatu 3, 67100 Kokkola 

Yhteystiedot

Vanhemmuuden tuki – yksikkö HELMI

Avopalvelu Lepokodinkatu 3, 67100 Kokkola